”Jonne Mustonen Huutava Vääryys” kuulutukset raikasivat, kun saavuin kisapaikalle. Jonkunhan se arvontakin piti voittaa. Kilpailun johdossakin olin ensimmäiset pari sataa metriä. Sitten annoin toiselle Jonnelle tilaa ja jäin rouvaa odottelemaan. Harvinaisen tyhmää kylmiltään kirmata asfaltilla, mutta tilaisuus teki varkaan. Akillesjännehän ei tästä liiemmin tykännyt ja menikin pari kilometriä sitä kuunnellessa. Pikku nilkan pyöräytyskin tapahtui muttei sattunut. Tahti pysyi tasaisena ja vauhti oli jopa suunniteltua reippaampi. Kävelyä tuli joukkoon väkiseltäänkin ja sillä tavoin sykkeet kestivät suhteellisen alhaalla. Helpolla pääsin mikä oli itselle yllätys. Lopussa annettiin juoksun rullata puristelematta ja huiput 25km/h saavutettiin loppusuoralla. Tiistaina sitten seuraavan kerran kera kolmen lajin.
Tapahtuma itse oli kaikin puolin onnistunut. Lapset viihtyivät muksulassa, kun vanhemmat juoksivat. Lähtösuora ja sen jälkeinen tarpeeksi leveä väylä mahdollistivat paikkojen löytymisen polulle. Oma letka oli ainakin sopivan vauhtinen ja kesti lähes muuttumattomana alusta loppuun. Reitin merkinnät olivat selkeät. Polut haastavat mutta juostavat. Maisemat taattua laatua joten tervetuloa ulkopaikkakuntalaisetkin. Järjestäjille esittäisinkin toiveen, lyökää ensi vuoden aikataulu lukkoon mahdollisimman pian. Viikko ennen Imatran maastotriathlonia tämä toimisi hyvänä valmistavana kisana. Lupaan haastaa ensi vuonnakin muutaman ukon ja akan kanssani kilpailemaan.

Kommentit ei sallittu