”Käteni osoittamaan suuntaan, mars, mars!” Moni mies kuulee tuon lauseen ensimmäistä kertaa korvantausten kuivuttua intissä. Miulle tuo sulosuontu oli tallentunut korvamadoksi jo pienenä poikana Rakuunamäellä. Sinne mie synnyin. Siksi innokkaan alikessun karjunta maanpuolustusvimmassaan ei yllättänyt. Vänrikki seurasi Uazin penkiltä possumunkki suussa kuinka alokkaat taaksepoistuvat. Mie en ollut tottunut juttelemaan luteja alempiarvoisten kanssa. SIlti näillä oli pöytä varuskuntaruokalassa, jossa alokas Mustosen ei kuulemma ollut soveliasta syödä. Niinpä valikoiduin siivoojaksi ruokalaan koko alokasajaksi. Kiitos taistelijapari Marttiselle myötäelämisestä. Eletään vuotta 1995. Nevö foket, den glider in ja ylioppilas Mustoselle on taivas avoinna.
Yllä kuvailtu tapahtumaketju on kuvitteellinen. Kapuiloitahan oli lentänyt rattaisiin keväällä. Tie nousi pystyyn realiteettien avauduttua vieraassa paikassa. Kun toinen mahdollisuus aukeni, niin olin jo selkäni kääntänyt. Kovin hyviä kokemuksia ei ole myöskään jäänyt, kun olen jäänyt odottelemaan kääntäen toisen poskeni.
Missä vika? Peilistä lähtee pinta, mutta ei kuppa Töölöstä. Kuinka rakennan näköiseni vuoden 2025?
Kommentit ei sallittu