Jäi kakut syömättä, ne korvattiin pakastekuivatuilla mansikoilla ja vadelmilla. Kumppanini tarjosi kyseiset herkut, jotka sulavat niin lasten kuin aikuisten suissa. […]
Tänään varmistui, että pääsen matkaan jo perjantai-iltana. Joroisten taikaa on siis mahdollista nauttia vuorokauden verran. On parempi olla paikalla perjantaina […]
Reilut 26 vuotta on kulunut juoksukärpäsen puremasta, jonka Vierumäellä sain. Sitä on hoidettu vuosien varrella moninaisin lääkkein. Täysin sitä ei […]
Olihan se miunkin kokeiltava, maltilliset 37 mm profiilin alumiinikiekot eli jollaiset voisin ostaakin ilman panttaamatta taloa. Jo fiilis oli toisenlainen, […]
Lämmittelyssä lasit olivat päässä todella hyvin. Vanajanlinnassahan ongelma oli lämmittelyssä. Rauhassa uinnin alussa pääsi laseihin oikealta puolelta hiukan vettä. Kokeilin […]
Nyt, kaksi päivää kilpailun jälkeen, fiilis on haikea. Joroinen siintää jo edessä ja haasteita satelee. Niihin vastataan ja kiusataan poikia. […]
Ei luulisi olevan kenenkään tavoittamattomissa minun harjoitusmäärät. Kerran päivässä tunnin verran ulkoilua. Laatua parannetaan ja tehoja lisätään mahdollisuuksien mukaan. Kysehän […]
Leipälaji osuus eli juoksu oli koettelemus, jota en halua uudelleen kokea, saati muistella. Juoksu on hiljalleen palannut uomiinsa ja askel […]
Viime vuonna jäykkäperäinen jättiläinen, tänä vuonna samankaltainen aave alla. Edellisenä päivänä rataan tutustuminen ja samalla vuoden ensimmäinen maastopyörälenkki. Näin valmistautuu […]
Tammikuun alussa tein uintiharjoituksen ja sain tekniikkaani valmennusapua. En olisi uskonut tuon jäävän kauden ainoaksi uinnin osalta. Valitettava loukkaantuminen on […]