44-vuotiaana totean siirtyväni järkipohjaisiin ratkaisuihin… ainakin mitä tulee harjoitteluun. Jos tunnen kipua keskeytän. Haluan nauttia liikunnasta seuraavanakin päivänä. Yksikään yksittäinen suoritus ei mene sen edelle, että saan kuntoilla mieli virkeänä jatkossakin. Kenenkään ei pidä nyt luulla, että olen luovuttanut tai alan himmailla. Palautuminen on vain hitaampaa ja minun tulee kuunnella kehoani paremmin. Uskon lepääväni itseni parhaimpaan mahdolliseen kuntoon syksyksi. Talletuksia tulee lisää, mutta tilaa kunnonnousulle annan enemmän.
Kommentit ei sallittu