Pidin eilen Cooperin-testin. Ajatuksena oli, että saisin jokaisen maksimisykkeet esille. Testin vaste oli hyvin totutunlainen. Ei ollut siis mahdollisuutta mihinkään labaratorio-olosuhteisiin, eikä suoranaista tarvettakaan. Valmentajana jätän aina liikkujallekin pohdittavaa. Ketään ei ole tarkoitus kampittaa, mutta valvotuissa olosuhteissa kompastuminen on sallittua ja turvallista. Osa ryntäsi ja juoksi jalat alta. Näin maksisykkeet jäivät alas, kun väsy tuli ensin. Joku ehkä aristeli, eikä tuntenut oloaan kotoisaksi. Terveydentila jätti myös suorituksia pehmeiksi. Sitten aina löytyvät ne muutamat toisia paremmin onnistuvat. Tasainen loppua kohti nouseva suoritus. Seuraavassa kesäkuussa juostavassa testissä löytyy toivottavasti useampi nappiin osuja. Riskejä ottavia rohkeita henkilöitä löytyy myös toivottavasti silloinkin. Heittäytyminen juoksulle on aina hienoa katseltavaa. Ennen kaikkea toivon porukan saaneen vastauksia tilanteeseensa. Haluan testin herättävän kysymyksiä. Se oma polku pitäisi jokaiselle löytää. Minä olen taas astetta nohevampi heidän suhteensa. Osaan opastaa paremmin ja valmistautuminen seuraavalla kerralla on vielä yksilöllisempi. Helppoa ei ole missään nimessä ryhmien vetäminen. Kompromissejä tulee väkiseltään, enkä voi olla jokaisen rinnalla muuta kuin henkisesti.
Kommentit ei sallittu