Etsin ja asemoin itseäni usein. Tiedän mikä haluan olla isona, mutta, mutta, mutta. Esimerkki minkä oivalsin eilen kertoo kaiken. Täydentelin Huippu-urheilun perusteet -osion lajianalyysiä. Opettajan mielestä en ollut tehnyt vertailua analyysin pohjaksi. Ongelmahan oli, että siitä ei ollut valmista analyysia mihin verrata. Toki britit ovat siitä vääntäneet yhtä ja toista kuin myös kotimaiset harrastajat. Totesimme valmentajani kanssa opettajan analyysin silti osin oikeaksi. Itse olin siis jo mennyt pitkäksi tehtävänannon perusteella. Olin taas jo luomassa omaa keräämälläni tiedolla. Oikein nauratti, kun tämä kolahti tajuntaani juostessani metsäpolkua. Jos olisi ollut Luhtasuo auki, niin olisin juossut suoraan avantoon. Vastaavaa on tapahtunut aiemminkin, tunne vie ja kaikki muu unohtuu. Ylioppilaskirjoituksissa 1995 ensimmäinen aineeni meni ohi otsikon, vaikka luulin sen menneen putkeen. Toisen aineen vain kirjoittelin lonkalta. Arvosanat olivat A ja C. Oma ajatus oli juurikin päinvastainen. No täydensin tehtävää ja josko sieltä vielä se A edes tipahtaisi.
Opetuksena itselle, ole siis tässä ja nyt. Karsi tulevaa ja putsaa mennyttä pois. Onnistunko tässä tulevaisuudessa? Kuinka motivoisin itseni toimimaan niin? Nytkin ajatus oli kerätä pohjia itselle kurssin avulla. Siinä minä jo täysiä valmensin. En taaskaan malttanut luoda perustuksia kunnolla, vaan lähdin rakentamaan uutta. Kiirehän siinä keski-ikäisellä tulee, kun tuntuu että aika loppuu kesken vaikka puolimatkankrouviinkin on vielä kymmenen vuotta. Kurssin panoshan on valtaisa, enkä sitä riittävästi tiedostanut. Selittele nyt siinä sitten taas vakuutusyhtiölle miksi opinnot tökkivät. Vapaavalintaisetkurssipisteethän täyttyisivät ja valmistuminen olisi taas lähempänä. Jos näin ei käy, joudun ottamaan uusia kursseja ja todennäköisesti ensi syksy sen kuin pitenee.
Poika on tyytyväinen, kun tossu syö ja aurinko paistaa. Muotteja on monia, mutta minä sitkeästi omaani muovaan. Valmiiseen sapluunaan mahtuminen tuntuu vain vaikealta. Sen verran olen omia tuuliani saanut vuosien varrella maistaa. Hiomisen puolelle taitaa mennä, oisko aika vain hypätä?
Kommentit ei sallittu