Tukeva aamupala hyvin nukutun yön jälkeen ja kilpailuohjeiden kertaus. Viisi yötä lähtöön ja olo on suhteellisen vetämätön. Tänään herätellään kehoa ja tankataan huolella. Huomenna löydään pyörä läjään ja ajetaan viimeinen lenkki. Keskiviikkona purulla jaloittelua, jotta saadaan pohkeet piukeiksi. Taannoinen sairastelu teki viimeistelystä vaikeampaa, mutta vastoinkäymiset ovat jo tulleet enemmän kuin tutuiksi, liekö muuttaneet meille asumaan. Henkistä valmentautumista ja valmistelua olen voinut tehdä reilusti, jopa ystäväni tarpeiksi. Pyrin pitämään huolen että molemmat suoriutuvat urakasta kunnialla kiertäen joka poijun ja keilan.
Eilen kahviteltiin erään herran neljäkymmentävuotisjuhlan kunniaksi lähipiirissä. Mieltä lämmitti erityisesti kuningas Litmasen elämänkerta, kylmägeeli ja ideaalisidepakkaus. Kaikki tulevat tarpeeseen ja tuntuivat mieltä lämmittävän henkilökohtaisilta. Erityismaininnan ansaitsee kuva-albumi kaikkien näiden neljänkymmenenvuoden ajalta, hyvä että kokoajana oli sukulainen eikä ystävä. Näin albumi päätyy myös jälkikasvun ihastelemaksi. Ei muuta kuin Hakkaa päälle ja hyvää alkanutta viikkoa ja elokuuta kaikille.
Evästekäytäntö
Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi ja ne tallentavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme, ja auttavat meitä ymmärtämään, mitkä sivuston osat ovat mielestäsi mielenkiintoisimpia ja hyödyllisimpiä.
Kommentit ei sallittu