Alun toista viikkoa on kulunut pienestä leuanvetokokeesta. Eilen ei sitten tullut yhtään leukaa, ei siis yhtään. Yhden rimpuilin väkiseltään ylös, pienen hypyn avulla, että ymmärtäisin alastullessa mistä on kyse. Selvisehän se, hartiat, erityisesti takaolkapäät ovat aivan jumissa. Siihen nähden aamuinen tunnin pulikointi sujui hyvin. Montakohan älyttömyyttä sitä pitää kokeilla ja sahata omaa oksaa matkalla kohti Tahkoa. On se kumma, kun pitää vakuutella itselle, että on ole luovuttaja tyyppiä. Pitää tehdä vain järkevämpiä suunnitelmia, sillä tämähän oli suunniteltu juttu. Omat voimavarat oli vain laskettu aivan väärin ja palautuminen kyseisestä rummasta. Sen olen huomannut itsessäni kuinka hitaasti se kone lämpiäkään nykyään. Pannuhan kiehahtaa heti, mutta elimistö ottaa sen puolesta tunnista tuntiin ennenkuin laulaa nätisti. Saas nähä kui aikasii se o elokuus herättävä…

 

Toim.huom. Tahkollahan ei varsinaisesti nukuttukkaan, odotettiin vain kellon soittoa aamu kuudelta. (24.3.2017)

Kommentit ei sallittu