Puhutaan, että pitää olla kartalla. Suunnistajalle se tarkoittaa metrien tarkkuudella supan tunnistamista kun hän juoksee metsässä. Jos kävisi niin ikävästi, että hän tipahtaisi oikeasti kartalta, olisi peli käytännössä ohi kilpailutilanteessa. Kyllähän osaava kaveri itsensä takaisin kartalle löytäisi ja maaliin tai kotiin selviytyisi, mutta aikaahan se ottaa. Kysymys on siis kuinka pitkälle metsään hän juoksisi. Epäröisikö hän kenties jossain kohtaa ja alkaisi kävellä.
Käännetäänpä ajatus harjoitteluu ja jos tilanne kiilautuu eli esimerkiksi kehitys hidastuu, lakkaa tai kääntyy jopa laskuun niin milloin kartalta tipahtaminen on tapahtunut. Kun sen nilkan nyrjäyttää väsyneenä, kuten itse tein 2018 syksyllä, niin mitä analyysi osoittaa. Oliko se vain huonoa tuuria vai kenties kehon valmius oli ollut jo pielessä pidemmän aikaa, mutta nivelsiteiden katkeaminen vasta pysäytti minut.
Kirjoituksellani haluan herättää ajattelemaan, kuinka pitkälle se puskeminen vie, sen sijaan että varmistaisimme palautumisen. Reunalla eläminen osaa olla stressavaa, mutta mahdollista jos pohjana on tieto. Aina kun vastaus on, että eihän sitä voi tietää, niin mieti onko asia todella näin. Oletko muistanut nukkua riittävästi. Meneekö siitä suusta alas ihan mitä sattuu ja milloin tahansa. Mitä tulee ulos, seuraatko sitä ja vaikuttavatko muutokset mihinkään. Löytyykö sykevaihteluvälistä poikkeamia.
Mittareita meillä riittää ja kynä sekä paperi ovat mainioita apuvälineitä. Kompassinkin neulavirhe kasvaa mitä lähemmäs napa-alueita menemme. Älä siis vain usko. #tietäjättietää
Kuva: https://sweetkarelia.fi/
Kommentit ei sallittu