Olen aina ollut nopea ja räjähtävä. Viittaan nyt erityisesti aikaan ennen vuosituhannen vaihtumista. Senkin jälkeen on ollut pihavirenmäisiä spurtteja vailla sen suurempaa menestystä. Aina on kuitenkin tuntunut hyvältä irrotella. En tarkoita kiertäjänkalvosimia tai akillesjänteitä enkä lähentäjiä. Viittaan vain niihin, että raja se on syöttöporsaankin ruuanhimolle. Kinkku nostetaan viimeistään joulupäivänä pöytään. Se viimeinen vinkaisu on kaikilla edessä.
Syy miksi maanantaiaamuna ensimmäisenä tähän palaan ovat tuntemukseni yrittäjänä, isänä ja puolisona. Mitta alkaa täyttyä. Vaikka Lullebieggassa sain tuntemuksen pitkästä kiristä ja se päättyi mallikkaasti Lapin läänin valloitukseen, niin siinä en ole kotonani. Viisi vuotta on puserrettu. Niin lähellä mutta niin kaukana. Antoipa muuten buustia. Puhuin itselleni positiivisesti. Ehkä uskonkin onnistumiseeni vielä. Kipuilua tämä on ja pelisäännöt eivät ole vieläkään selvät. Epävarmuus on ainoa pysyvä seikka. Kuinka sen kanssa elää on toinen kysymys. Mitä tulee koronan, sodan ja lakkojen jälkeen?
Väsymys painaa ja päätöksiä jatkosta on tehty. Osa asioista vain tippuu pois. Laatu tulee säilyttää. Kuten tässä kuvassa: https://sweetkarelia.fi/
Kommentit ei sallittu