Yrittäjäkollegan kans viimeex puhuttii sangen perinteisestä kirouksesta. Sillo ku menee lujaa painetaa duunii nii maa perkelees. Mut samaa hengevetoo jätetää myymine pois ku se ei oo ite juttu. Ni silloha siel oottaa syvä kuoppa proggikse loputtua. Kondis o myös kaikist huono. Oot vetässy ittes hapoille ja kiivetä pitäs et kestät elos. Karuinta on et tämän tiedostaa muttei kykene reagoimaa. Johtunee siitä tekemise aiheuttamast euforiast. Sitä ikään kuin haluaa nauttia koko rahan edest.
Arvon lukijat, kuinka sinä taklaisit tämän ongelman? Täytyykö nautinnosta paljonkin tinkiä? Olen henkisesti varautunut jo tekemään muutoksen. Osittain se on pakonsanelemaa. Eihän näin voi jatkaa. Muuten se on joku päivä niin syvä kuoppa, et auringonvaloa ei näy. Se ku sattuu talvisaikaa, ni se o heippa ja moro. Lappu luukulle ja työkkärii, mars mars, tavallisten kuolevaisten parii ja yhteiskunnanelätiksi.
Muistakaa tämä, mie kirjota itelleni. Tää o miu tapa potkia laiskimusta eteepäi. Lauri saa jatkossaki kuvittaa matkaani. Kuva: https://sweetkarelia.fi/
Kommentit ei sallittu