Sohaisin edellisellä kirjoituksella kusiaispesää. Palautteesta päätellen olisin voinut tehdä jo sen aiemmin. Aihehan ei ole uusi, mutta romantisoituna vaarallinen. Antaa petollisen kuvan jos väittää päihteidenkäytön olevan harmiton pikku juttu. Sanoin nykynuorison olevan viisaampi. Jälleen yksi lehtiartikkeli todisti tämän puolesta. Mistä he ovat saaneet viisauden? Entä jos väitän heidän saaneen ja nähneen varoittavia esimerkkejä. Monen kohdalla se voi olla rakas vanhempi.

Tänään käsittelen lasten ja nuorten valmentajia. Ihmisiä joiden vaikutuspiiriin he kuuluvat harrastusten kautta. Entä jos pianonsoitonopettaja tuoksuu aina brenkulle? Koutsi käy miilulla enne reenejä lauantaiaamuna peittääkseen ettei vanha viina tuoksahda. Kuulostaako tutulta? Minä en halua että valmentajat opettavat saunaillassa kuinka otetaan oikein häppää. Vaatimustason ja seurakulttuurin pitää olla sellainen ettei tälläiselle ole enää tilaa eikä tilausta.

Ajatukseni ei ole jeesustelussa vaan siinä ettei historia liikaa opettaisi tulevaisuutta. Asioita tulee kyetä tehdä paremmin. Kenties kirjoitan asiasta huippu-urheilun näkökulmasta vielä tarkemmin. Speksaan siinä sitten nyansseja oikein huolella. Tässä kun on muhitellut asioita vuosikausia niin tekstiä riittää kyllä. Pienissä paloissa niin vastaanottajat ehtivät pureskella hiukan lukemaansa.

Kommentit ei sallittu