Viidestoista kesäkuuta siirryin Suomen Monacoon, eteläisimpään kaupunkiin, Hankoon. Vastaanotto oli lämmin. En joutunut putkaan vaan pääsin tutkijan huoneeseen. Pyörät sen sijaan joutuivat pudee numero 6. Illallinen ja esittäytyminen tapahtuivat Makaronitehtaalla. Voin kertoa rehellisesti, että en osannut vieläkään kuvitella mitä edessäni on. Ajatus epäonnistumisesta pyöri mielessä. Myöhemmin kävi selväksi, että se ei ollut vaihtoehto. Siitä pitivät huolen paha sisuni, mutta ennen kaikkea rakkaat kollegani. Tämä oli ryhmäsuoritus, sitä haluan korostaa heti kärkeen.
Ensimmäinen etappihan meni rallatellessa ja tutustuessa toisiimme. Rengasrikko sattui kuitenkin kohdalleni ja litku ei aivan kokonaan pelastunut tilannetta. Ammattilaistyyliin huoltoauto säntäsi paikalle ja toi identtisen pyörän alleni. Samalla pääsin nauttimaan vauhdikkaammasta ajosta Teemu Lemmettylän kanssa. Kaikki meni kuumuudesta huolimatta hienosti. Nestettä ja ravintoa kului roimasti pelin hengen mukaisesti. Aulankoon saavuttaessa pieni vilukin iski pintaan. Tarkkana sai siis olla ettei rupeama vesittyisi alkuunsa. Tälläisistä pitkistä peräkkäisistä etapeista minulla ei ollut kokemusta.
Kommentit ei sallittu