Minä, minä, minä… jaa että mitä tuli luvattua. Ai että nahkakengät roskiin, nyt tais mennä vaikeex ja floora vaihtoo. Sitä tälläne sekasyömäri taas hiukan innostu ja muu pere ihmetteli et mitä se nyt taas. Tarvitsinko apua tai otinko vastaan neuvoja. Ei kuulu vahvuuksiini, mutta ekan viiko kärvistely jälkee homma rullas. Siihe se sai tässä kohtaa jäädä. En ole alkamas lihaa ahmia jatkossakaan. Kompromissana kala ja kananmunat palaavat. Juustoja on ikävä ja jonkunhan ne left overit o vedettävä. Imutan koko perhettä messii ja sitä kautta pelastan maailmaa. Esikoispoja nostamat kalat siis syödää jatkossaki. Miul ei mee siit yöunet. Kasvipainotteisuus säilyy, se o selvää. O olt nii paljo kevyemp olo ja kulku parempaa. Toki kuukausi o lyhyt aika. Tässä kohtaa olin valmis tähä ja loppu vuos hiuka lievennetyllä sapluunalla. Ja pliis, seitan, jo nimiki tökkii, saati sit et edes kokeilisin. Mut ymmärryksen tasol pääsin pitemmälle ja ymmärrän lihansyönnin vähentämisen merkityksen. Näillä aatoksilla helmikuussa eteenpäin. Tipaton jatkuu, elkää siitä huoliko, unenlaatua arvostaa vanhakin aina vaa enemmä.
Kommentit ei sallittu