Marraskuu antoi odottaa paljon, mutta seuraavan kuun alkuun sattui hienoinen suvanto. Olin antanut paljon, mutta en saanut mitään. Sattuiko vai ottiko kimmokkeen? Sen näyttää seuraava koitos. Kroppa ei ole valmis uuteen taistoon, mutta mieli jo hiljalleen. En aio elää häviämällä. Tuolla on se paikka myös minullekin. Kun tänään hiivuin tunnin pyörätestissä ja siihen päälle juostulla vitosen lenkillä, mielessä ei ollut luovuttaminen. Tästäkin selviydyn ja tulen ulos vahvempana. Yksi toive olisi, tulisi jo talvi. Kostean kelin suosikkia minusta ei saa. Tuntuu, että silloin tuolla vaanivat kaikki mahdolliset pöpöt.
Kommentit ei sallittu