Mediassa välillä ryöpsähtää keskusteluita painoon ja sen hallintaan liittyen. On olemassa raja-arvoja ja erilaisia suosituksia. Puhuttaessa liikakiloista on vaikea kuvitella yhdestäkään ylimääräisestä olevan hyötyä. Tässä kohtaa on syytä lukijan ja kirjoittajan olla tarkkoina. Lähtötilanne on siis minulla artikkeliini ns. normipaino. Painohan voi päivän aikana heitellä, mutta suoritettaessa säännöllisesti samaan aikaan mittauksia tuloksen tulisi olla hyvinkin vakio. Ei ole siis normaalia, että huomenna aamulla minulla olisi kilo enemmän tai vähemmän. Aamu on itselläni se mittaushetki. Ensin tyhjennän vain rakon ja sitten vaaàlle.

Tein peilin kanssa pitkään yhteistyötä, mutta nyt olen siitä hiljalleen luopunut. Ei rakkaus itseäni kohtaan ole vähentynyt, mutta sen antama informaatio ei ole olennaista. Inbody-mittarini sen sijaan on sangen luotettava. Viime syksyn jäljiltä minulla on muutama lisäkilo. Ne ovat osaksi rasvaa ja hiukan lihasta. Harjoittelun kovenemisen myötä kohti syksyä on odotettavissa pientä painonlaskua. Tämän takia olen siis tietoisesti hiukan löysässä kunnossa. Rasva-aineen vaihduntani on toiminut entistä paremmin. Tuntuma on harjoituksissa ja arjesta saatu.

Kukin miettiköön tahoillaan omaa parasta painolukemaansa ja vartalonmuotoa. Voin antaa neuvoja jos joku kaipaa. Muutos suuntaan tai toiseen on hyvä tehdä vuosien ei kuukausien projekteilla. Minä jaksan auttaa, jos sinä jaksat yrittää.

Kommentit ei sallittu