Keli on kuin morsian ja jääpallofinaali on alkamassa. Silti minä istun koneella kirjoittamassa. Välillä se menee näin ja nyt seurataan etänä. Toivon Veiterän hoitavan kannun kotiin ja esittelevän sitä taas torilla. Ammattimaisuus on lisääntynyt tässäkin organisaatiossa, vaikka kalenteria ei vielä hanskatakkaan.

Amatööristä ammattilainen oli jutun aiheena. Otsikko kertoo miehen toiminnan päivittymisestä. Se pitää sisällään ison käden ojennuksen kumppaniltani, Altivo Oy:ltä. Teemu ansiokkaasti kaivoi ajatukseni esille ja päivitti logon. Se on ensimmäinen osanen tulevassa muutoksessa. Olen tyytyväinen ilmeeseen ja uskon sen vahvistavan käsitystä ihmisten keskuudessa mitä minä teen.

Kuvailisin itseäni ensisijaisesti valmentajana. Tänä päivänä ilman lottovoittoa pelkkä valmentaminen ei ole mahdollista. Siksi pyrinkin auttamaan valmentamiani yrittäjiä muulla keinoin. Asiantuntijuuteni julkishallinnon ja juridiikan alalta on aina käytettävissä. Kenties markkinoinnin ja myynninkin saralla minulla on annettavaa. Nyt kun sinä ”tavallinen” pulliainen mietit, voinko lähestyä Jonnea, niin älä arkaile. Kaikille riittää aikaa ja intoa. Haluan auttaa teitä liikkumaan sekä ennen kaikkea lisämään nautintoa siitä.

Kommentit ei sallittu