Matti oli Tahko Pihkalan sloganin ”Parempi, että pojat urheilee ja ryyppää kuin pelkästään ryyppäävät” ruumiillistuma kirjaimellisesti. Itse olen kulkenut idolini jalanjäljissä sen asian suhteen. Kiistatta kautta aikain maailman paras mäkimies, kulki polun ojasta allikkoon. Ylämäet ja syöksyt värittivät Matin aikaa. Pieni ujo Masa ei uskaltanut aluksi edes hypätä. Hän löysi tiensä kuitenkin huipulle, iso kiitos toiselle Matille, meinaa Pullille. Valitettavasti yhtä hyvää valmentajaa ei löytynyt urheilu-uran jälkeen. Julkisuuden rumbassa Matti ei vaikuttanut koskaan olevan kotonansa. Oliko se kenties syynä elämän loppumiseen 55- vuotiaana? Tasapainoahan Matti joutui hakemaan tiilenpäitäkin lukien.
Matin perintö on ”Kova työ palkitaan”. Matista pitää pystyä myös laittamaan paremmaksi. Ei pelkästään harjoittelun määrässä ja laadussa, vaan levon sekä ravinnon suhteen. En todellakaan toivo omien lapsieni kulkevan yhtä kivikkoista polkua, jos urheilun valitsevat ammatikseen. Olen sanonut harmaan oleva uusi musta. Arki maistuu paremmalta, kun olet paikalla. Kuntoilu kiristää pilvisemmänkin päivän.
Päihteettömyys on minulle valinta. Molemmat nilkat, oikea olkapää ja niska ovat siinä kunnossa, että ennen vanhaan olisin suonut sellaisen cocktailin itselleni, että norsukin olisi nukahtanut. Nyt näen asiat toisin. Vielä kun jätän nuo kilpailemiset nuoremmille niin avot.
Kommentit ei sallittu