Kuuntelin julistuksen kello 12. Olin saapunut juuri hetkeä aiemmin aamulenkiltä. Samin kanssa hiljalleen ajeltiin ympäriinsä länsialueella jouluja toivotellen. Samihan oli voittoni takuumies Rauhassa. Mies lähtee myös loppiaisena meidän junnujen perään katselemaan Kontulaan. Itsellenä pienimuotoinen räkätauti vaivaa. Tämän johdosta Giantini jäi talliin kiinni traineriin ja nappasin alle Specializedin sähköpyörän. Turbo Levohan on hauska ja laadukas peli ajaa. Rasitus sähköavustuksen myötä siirtyy jaloista keski- ja ylävartaloon. Kiitos vaan Jonille tästä makupalasta, Tapaninajoissa toinen kuski pääsee nauttimaan kyseisestä kyydistä.
Jouluna mieli ja mies lepää. Harvoin on hetkiä, jolloin ei ole painetta menemisestä suuntaan tahi toiseen. Koulu on paketoitu ja nyt on yksi murhe vähemmän. Tein minä myös piruuttani taannoin työhakemuksen ja nyt jo toisen. Olen ajatellut asian niin, että touhuan omiani ja monipuolisesti muuten teen eri juttuja. En karsasta ja valinta on aina omani. Varaosista koottu mies voi hyvin toimia varamiehenä puhelinpekkasten varalta.
Pukki tullee illalla, näin ainakin lapset luottavat. Kiltteys on katsojan silmissä ja he ovat varmasti lahjansa sekä joulunsa ansainneet. Poikkeuksellisesti olemme kotona oman porukalla. Isovanhemmat vierailevat omien aikataulujensa mukaan. Isäni poistui aamulla klo 05.55 kohti kotiaan. Muut tullevat iltasella hetkeksi seuraamme. Yhdessäolo ja hetkien hiljaisuudet ovat parasta joulussa.
Kommentit ei sallittu