Kausi 2018 on nyt päätöksessään. Olen sitä ehtinyt telakalla ollessani pohtimaan ehkä liiankin kanssa. En lähde sitä enää tässä ruotimaan. Katse on ollut vahvasti tulevassa niin ammattillisesti kuin ihan vain harrastuksen pohjalta. Jatkossa on vain yksi Jonne eli Uskottumies. Kaikki yhdessä ja samassa paketissa. Kumppanaiden takuumies, jolle aina voi soittaa niin sodassa kuin rauhassa.
Ehdin kiittämään aiemmin kaikkia mukana olleita kumppaneita. Lista tulee varmasti kaudelle 2019 päivittymään. Minä matkaan vahvasti eteenpäin ja muutos on ymmärrettävää. Mukana jatkossakin oleville tulen pitämään huolen, että tylsää hetkeä ei ole. Tämä ei kuitenkaan tarkoita korkin aukeamista. Se on ja pysyy kiinni. Ei siitä sen enempää, loput kirjeessä.
Ravintopuoli asia joka minua on vaivannut. Kaikki muut asiat olivat mielestäni kohdillaan, mutta ruuan suhteen aion olla viisaampi kaudella 2019. Varmuus ennen kaikkea ravinnon riittävyydestä on iso seikka. Laadun parantaminen on valinnoista kiinni, kuten myös osittain kukkarosta. Roskahan on halpaa ja laatu maksaa tässäkin kohtaa.
Kommentit ei sallittu