Vivi eskariin, Ukko-Pekka kouluun ja Urho pulkkaan kertaa viisi oli alkuvuoden teema. Arjen rutiinit sopivat meille kaikille mainiosti. Lumien lähtiessä Urho siirrettiin rattaisiin. Tässä vaiheessa isän opinnäytetyön vaikein osuus oli tehty. Raskain osuus ei ole vieläkään ohi. Ketään en syytä, mutta peilin edessä kehoittaisin kahta ihmistä käymään. Opintovapaa oli antoisa, vaikka loukkaantuminen sattui heti kärkeen. Se vain hidasti ja vaikeutti, ei sen enempää. Tämäkin juttu värittyy nykymaailmaan tyyliin haasteilla. Koulussa oli ja on omansa vielä. Terveyttä kokeillaan liiankin kanssa ja vastatuuleen taisteleminen vie suorituksista terää. Siitäkin huolimatta olin niiden neljän joukossa, jotka keräsivät kaikki viisi Finntriathlonin osakilpailua pitkän kaavan mukaan. Välipalana nautiskelin vielä XterraFinlandin, jonka olen nostanut kauden 2018 päätavoitteeksi.
Suuntani olen löytänyt ja käsitykseni tulevaisuudesta vain vahvistuu. Töitä pitää tehdä kovemmin ja priorisointi kohdallani tulee tarkoittamaan myös karsimista. Ensi vuonna pedataan pöytää vuodelle 2019. Selätetään muutamat pikku vaivat, kuten astma, olkapää ja akillesjänne. Joogan tullessa taas ohjattuna kuvioihin, uskon saavani korvien välille sopivaa rentoutusta.
Valmennuskuviot ovat menneet hiukan kevyellä, mutta ajatus on ollut mukana. Roolini näen oikeaan suuntaan tökkijänä, en puolesta tekijänä. Itseäni käytän tässä kaikessa koekaniinina, mutta myös esimerkinnäyttäjänä. Rajoja on syytä puskea kauemmaksi ja pahin vastustaja löytyy korvienvälistä. Polvet ja kämmenet ruvelle heittäytyen tuloksiin päästään. Mittarina voi toimia hyvinkin onnellisuus ja jaksaminen ihanaisessa arjessa. Minulle oma-aika tarkoittaa elämääni 24/7.
Kommentit ei sallittu