Eilen oli kaunis keväinen päivä. Aikeissa oli kaverin kanssa juosta ensimmäistä kertaa niinsanotusti kovaa. Olen mitannut vuosia sitten testijuoksupätkän lentokentän laitaan, 3km. Kaveri joutui lähtemään kokoukseen ja itsellä painoi eilinen juoksu jaloissa. Keli oli tuulinen, mutta aurinkoinen, joten lähdin polkupyörällä matkaan tuulettaakseni pää koppaa. Olin isoisäni kanssa aiemmin sopinut meneväni aamulla taas isöäitiä katsomaan, joka oli siirretty saattohoitoon maanantai-iltana.
Toinen kaveri tuli lapsineen kannustamaan kentän laitaan, joten ei kuin matkaan. Kello 15.15 starttasin, tästä tietämättä isoäitini siirtyi samalla kellonlyömällä ajasta ikuisuuteen. Ensimmäiset kaksi minuuttia reippaasti vastatuuleen ja peli oli selvä. Jalat pehmeni alle ja loppu oli selviytymistä. Ensimmäinen kilometri noin neljään minuuttiin loivaan alamäkeen. Sitten noustiinkin ja vauhti painui neljän puolen minuutin korville. Lopussa pieni kiri ja kello osoitti 12.59.1 maalissa. 157 keskisyke, maksimien ollessa 170 kertoo paljon. Hiljaa on menty ja jalan takia tuntuma juoksuun on puutteellinen. Vasemmasta jalasta puuttuu paljon vielä voimaa. Tästä eteenpäin keuhkoja kiusataan kerran viikkoon, jotta puristusta alkaisi löytyä.
Kotiin tultuani kuuntelin vastaajasta suru-uutiset. Lepää rauhassa rakas-mummo.
Kommentit ei sallittu