91 prosenttia harjoittelusta tapahtui kuluneella viikolla alimmalla tehoalueella. Tämä lienee historian pienin lukema ja fiilis on sen mukainen. Aivan kuin en olisi harjoitellut ollenkaan. Tunti päivässä, yksi lepo ja kaksi pitkänä päivänä, siitä tuo viikko muodostui. Olkapäävaiva toki edesauttoi tehojen hillinnässä. Ei ole miehestä minkään tekijäksi nyt. Tiistaina toivottavasti saadaan selvyys asioihin.
Helpolla ei päästä akillesjännekkään, sillä vielä sekin kipeytyy kun kunnolla jumpataan. Pitkä on pojalla tie kesään. Fiilikset heilahtelevat sangen vahvasti vaikka olen työstänyt asioita ja tehnyt kaiken itselle mahdollisimman selväksi. Tietyt päällekkäisyydet ja osin itse aiheutetut rästit vaivaavat mieltä. Tekemisen meininki on nyt kaukana ja ryhtiliike on saatava aikaiseksi. Olkoon helmikuu onnistuneempi kaikkinensa.

Kommentit ei sallittu