Laatuaika eli oma aika isänpäivänä ei toteutunutkaan. Tämä oli hieno juttu, oikeasti. Pakon edessä vasta nyt sen tajusin. Näinhän sen kuuluukin olla. Olen lapsiani varten. Sitä omaa aikaa on aina ollut riittämiin. Pienen hampaiden kiristelyn jälkeen sain moodini muutettua. Lapset pääsivät pyöräilee, fribailee ja bodailee sekä Hesee lounaalle. Onnelliset lapset, onnellinen isä, ei kuitenkaan tarkoita etteikö eripuraa olisi ollut päivän aikana. Saattoivat pojat jopa nauttia apostolinkyydistä, kun sopua takapenkiltä ei löytynyt. Vellokset tosin olivat sen verran ovelia, että oikoreitin kautta olivat takapihalla nopeammin sulassa sovussa jalitsua pelaas, enne ku jo konfliktin unohtanut isipappa oli autoinee pihas.
Vanhempi ja valmentaja ovat todella lähellä toisiaan. Luojan lykky, saan olla molempia. Nämä tukevat ehdottomasti toisiaan. Vaativia ja todella paljon antavia. Kiitosta ei kannata silti odottaa. Se ei ole se pihvi. Kasvamisen ja kehittymisen seuraaminen taas on. Jopa pieni oma kädenjälki saattaa olla havaittavissa. Mutta summa summarum, opettavaisin ja oivaltavin päivä on takana. Kiitos rakas perhe.
Kommentit ei sallittu